Lahjat

Maaliskuusta tuli näköjään Riina Katajavuori -kuukausi. Luin jo runokokoelman Omakuvat ja kirjastopinossa odottaa vielä vuoroaan novellikokoelma Kirjeitä Jekaterinburgiin. Tässä välissä nautiskelin Lahjat-romaanista. 

Korkealla pilven päällä lentää lentokone metrin mittainen, ohjaamossa istuu pieni kirppu kaulaliina liehuen.

Tuulia lauloi, kurkkua kuristi.

Kun hän ei laulanut, lauseet alkoivat: Älä. Älä. Älä!

Lahjat kertoo Tuuliasta. Tuulia hoitaa kotona kahta pientä lastaan ja ahdistuu, pohtii jatkuvasti itseään ja äitiyttään. Mikä on hänen roolinsa maailmassa? Äiti? Kotiäiti? Vaimo? Työntekijä? Miten työminä ei katoa, kun on monta vuotta kotona?

Äitiys on myytti. Sitä sitkeintä lajia. Jokaisella on käsitys äitiydestä ja äideistä. Äitejä syyllistetään ehkä eniten tässä yhteiskunnassa. Et ole hyvä äiti, jos et imetä kuutta kuukautta, et tee itse soseita, et käytä kestovaippoja, et nuku perhepedissä, nukut perhepedissä, viet lapsen päiväkotiin, et vie lasta päiväkotiin, et anna lasten harrastaa, annat lasten harrastaa, huudat ja komennat, et aseta rajoja, olet tarkka rajoista, et pakota syömään, pakotat syömään... Äiteihin kohdistuu järkyttävä vaatimusten vyöry, joka sisältää ristiriitaisuuksiakin. Silti oletetaan, että äidit ovat täydellisiä ja jaksavat kaiken.

Minuun kohdistuvien vaatimusten lista on loputon, sanoi Laina perhekerhon ringissä. Lue lapselle hyviä kirjoja, laula parhaita lauluja! Lue iltaisin runoja, älä katso televisiota! Hoida hampaasi, syö ravintoympyrän jokaisesta lohkosta, syötä lapsellekin! Vältä osteoporoosi, juo maitoa! Jopa seurakunta lähettää postia, jossa lukee: hoida parisuhdettasi!

Naiset nauroivat. Lapset mönkivät lattialla, jotkut nousivat vääriä jalkoja pitkin ja jäivät oudoksuen tuijottamaan väärän naisen kasvoja. Oli helpottavaa kuulla että jopa Lainakin uupui.

Niin tosiaan, äidin tulee pitää huolta myös itsestään miehestään parisuhteestaan muista ihmissuhteistaan. 

Kaikkein pahinta on se, että oikeasti yhteiskunta ei ole se ainoa taho, joka vaatimusten listaa pitää yllä. Eniten siihen ja sen olemassaoloon vaikuttavat äidit, jotka edelleen olettavat, että heidän pitää vastata vaatimuksiin, olla täydellisiä. He suorittavat äitiyttä ja vertaavat itseään toisiin äiteihin. Tuuliakin vertaa itseään Kristiinaan, Lainaan ja Gloriaan, pitää heitä itseään parempina. Heidän lapsensa on kaikin puolin kasvatettu paremmin, he jaksavat ja suoriutuvat paremmin. Toisilta äideiltä saa toki tukea ja apuakin! Muut äidit myös ymmärtävät tietyt asiat selittämättä. Tuuliakin huomaa sen ja osaa ottaa avun vastaan. Kritiikki kohdistuukin siis lähinnä tuohon täydellisyyden vaatimukseen ja tavoitteluun.

Onneksi kirjallisuudessa on silloin tällöin nostettu esiin myös erilaista, ei niin täydellistä äitiyttä. Ensinnäkin Lahjat kertoo siitä. Lapsiperhearjen kuvaus on nimittäin hyvinkin realistista. Toisena voisi nostaa esiin viime viikolla ilmestyneen Katja Lahden ja Satu Rämön Vuoden mutsi -kirjan, jota en vielä ole ehtinyt itse lukea, mutta esimerkiksi Ina ja Maria ovat.

Lahjoissa on yksi huono puoli. Se olisi pitänyt lukea suuremmissa erissä. Nyt en ehtinyt lukea kuin luvun silloin toisen tällöin, ja niin oli hankala päästä kerrontaan mukaan. Lukija joutuu nimittäin olemaan tarkkana, milloin kerrotaan tapahtumista juuri nyt, milloin menneistä ja milloin ollaan Tuulian ajatuksissa.

Katajavuori, Riina: Lahjat (Tammi 2004)

Kansainvälinen runon päivä

Aamulla puhuttiin radiossa kansainvälisestä runon päivästä. Pakkohan se oli ottaa selvää, että kuka mitä häh. Totta tosiaan, ystävämme Wikipedian mukaan 21.3. vietetään UNESCOn kansainvälistä runon päivää (World Poetry Day) runouden edistämiseksi. Päivä ei liene saanut Suomessa kovin suurta näkyvyyttä, mutta aina on hyvä päivä muistaa runoutta. Edith Södergrania, olkaa hyvät!

Vieraat maat

Sieluni rakastaa vieraita maita niin
kuin sillä ei kotimaata olisikaan.
Kaukaisessa maassa kohoavat ne suuret kivet
joilla ajatukseni lepäävät.
Joku muukalainen kirjoitti ne kummalliset sanat
kovaan tauluun jonka nimi on minun sieluni.
Päivin öin minä lojun ja mietin
asioita joita ei koskaan tapahtunut:
janoinen sieluni on kerran saanut juodakseen. 

Edith Södergran, Dikter. 1916.

Mukavaa päivää!

TBR 100

Kirjavan kammarin Karoliina siirsi englanninkielisistä kirjablogeista tännekin idean listata 100 kirjaa, jotka haluaisi eniten lukea. Viime päivinä vastaavanlaista listaa onkin pukannut eri puolilla suomalaista kirjablogimaailmaa. Niitä on ollut niin kiva lukea, että pakkohan se oli omakin lista tehdä. Karoliina antoi itselleen sadan kirjansa lukemiseen aikaa vuoden 2015 loppuun. Minä en taida asettaa minkäänlaista aikarajaa. Tulevat luetuiksi jos tulevat.

Minun listassani on kirjallisuutta laidasta laitaan: kotimaista, ulkomaista, scifiä, fantasiaa, nuortenkirjallisuutta, runoutta, sarjakuvaa. Osa kirjoista majailee hyllyssäni ja kuuluu näin ollen myös Oman hyllyn lukemattomat -projektiini. En kuitenkaan ihan välttämättä halua lukea kaikkia oman hyllyni kirjoja ihan heti, joten osa oli pakko jättää listan ulkopuolelle. Lista saattaa myös elää, joten pidätän oikeuden muutoksiin!

Minun listani näyttää tältä:

1.     Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus tai Huominen on liian kaukana

2.    Amirrezvani, Anita: Kukkien verellä kirjottu

3.    Atwood, Margaret: Sokea surmaaja tai Oryx ja Crake

4.    Auster, Paul: Sunset park

5.    Bargum, Johan: Syyspurjehdus

6.    Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan

7.    Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

8.    Brontë, Emily: Humiseva harju

9.    Carlson, Kristina: Herra Darwinin puutarhuri tai William N. päiväkirja

10.  Carpelan, Bo: Kesän varjot

11.  Clavell, James: Tai-pan

12.  Collins, Suzanne: Nälkäpeli

13.  Comdie, Ally: Tarkoitettu

14.  Cunningham, Michael: Illan tullen

15.  Delisle, Guy: Merkintöjä Burmasta tai Shenzen tai Pjongjang

16.  Donoghue, Emma: Huone

17.  Dostojevski, Fedor: Idiootti

18.  Eugenides, Jeffrey: Middlesex

19.  Fagerholm, Monika: Amerikkalainen tyttö

20.  Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu

21.  Gabaldon, Diana: Matkantekijä-sarja

22.  Garcia Marguez, Gabriel: Rakkautta koleran aikaan

23.  Gluhovski, Dmitri: Metro 2033

24.  Gustafsson, Laura: Huorasatu

25.  Haahtela, Joel: Tule risteykseen seitsemältä tai Katoamispiste tai Lumipäiväkirja

26.  Helprin, Mark: Talvinen tarina

27.  Hemingway, Ernest: Jäähyväiset aseille tai Kirjava satama tai Kenelle kellot soivat

28.  Hinton, S. E.: Me olimme kuin veljet

29.  Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta

30.  Hislop, Victoria: Saari

31.  Holmström, Johanna: Camera obscura

32.  Hotakainen, Kari: Ihmisen osa tai Juoksuhaudantie tai Klassikko

33.  Huotarinen, Vilja-Tuulia: Valoa valoa valoa

34.  Huovinen, Veikko: Hamsterit

35.  Huston, Nancy: Täyskäännös

36.  Hustvedt, Siri: Kesä ilman miehiä tai Vapiseva nainen

37.  Härkönen, Anna-Leena: Loppuunkäsitelty

38.  Irving, John: Garpin maailma tai Kaikki isäni hotellit

39.  Ishiguro, Kazuo: Ole luonani aina

40.  Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa

41.  Jalonen, Olli: Poikakirja

42.  Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Harjukaupungin salakäytävät

43.  Kalotay, Daphne: Bolšoin perhonen

44.  Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä

45.  Kazantzakis, Nikos: Kerro minulle, Zorbas

46.  Kertész, Imre: Kohtalottomuus

47.  Kettu, Katja: Kätilö

48.  Kianto, Ilmari: Punainen viiva

49.  Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys

50.  Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis

51.  Lahiri, Jhumpa: Tuore maa

52.  Lander, Leena: Tummien perhosten koti

53.  Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen

54.  Leinonen & Lappalainen: Routasisarukset

55.  Lupton, Rosamund: Sisar

56.  Luther, Annika: Kodittomien kaupunki

57.  Mantel, Hilary: Susipalatsi

58.  Mazzarella, Merete: Fredrika Charlotta o.s. Tengström

59.  McEwan, Ian: Sovitus

60.  Michaels, Anne: Kivenkantajat

61.  Montgomery, L. M.: Pieni runotyttö tai Hedelmätarhan Kilmeny

62.  Munro, Alice: Viha, ystävyys, rakkaus

63.  Murakami, Haruki: Kafka rannalla

64.  Nabokov, Vladimir: Lolita

65.  Nesser, Håkan: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

66.  Nevanlinna, Arne: Marie

67.  Nousiainen, Miika: Metsäjätti

68.  Nummi, Markus: Kadonnut Pariisi tai Kiinalainen puutarha tai Karkkipäivä

69.  Näkymätön ja näkyvä (novelliantologia)

70.  Oksanen, Sofi: Baby Jane

71.  Orwell, George: Vuonna 1984

72.  Parkkinen, Leena: Sinun jälkeesi, Max

73.  Passoa, Fernando: En minä aina ole sama

74.  Petterson, Per: Kirottu ajan katoava virta

75.  Pimenoff, Veronica: Maa ilman vettä

76.  Ragde, Anne B.: Berliininpoppelit

77.  Rannela, Terhi & Kanto, Anneli: Tähystäjäneito

78.  Rilke, Rainer Maria: Tahto tahtojen

79.  Ruiz Zafon, Carlos: Tuulen varjo

80.  Saramago, José: Kertomus näkevistä tai Oikukas kuolema

81.  Shafak, Elif: Kirottu Istanbul

82.  Shamsie, Kamila: Kartanpiirtäjä

83.  Shriver, Lionel: Poikani Kevin

84.  Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi

85.  Smith, Zadie: Kauneudesta

86.  van der Steen, Hanna: Ennustus

87.  Stott, Rebecca: Korallivaras

88.  Strachan, Mari: Hiljaisuus soi h-mollissa

89.  Supinen, Miina: Liha tottelee kuria

90.  Tabucchi, Antonio: Unien unia

91.  Tsukiyama, Gail: The Samurai’s Garden

92.  Turtschaninoff, Maria: Helsingin alla

93.  Ullmann, Linn: Kun olen luonasi

94.  Quillou, Jan: Pahuus

95.  Verne, Jules: Maailman ympäri 80 päivässä

96.  de Vigan, Delphine: No ja minä

97.  Vilén, Seija: Pohjan akka

98.  Virtanen, Marja-Leena: Kirjeitä kiven alle

99.  Waltari, Mika: Turms kuolematon tai Johannes Angelos

100.Westö, Kjell: Leijat Helsingin yllä tai Isän nimeen

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Jos Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaania Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville pitäisi kuvailla yhdellä adjektiivilla, sanoisin sitä hurmaavaksi tai viehättäväksi kirjaksi. Siitä huolimatta, että kirja käsittelee toisen maailmansodan tapahtumia ja Kanaalisaarten miehitystä. Se tekee sen kuitenkin alleviivaamatta sodan kauhuja ja toivottomuutta.

Kirjan päähenkilö on lontoolainen kirjailija Juliet Ashton. Romaani on kirjeromaani, joka koostuu pääosin Julietin eri henkilöille lähettämistä kirjeistä ja Julietin eri henkilöiltä saamista kirjeistä. Kaikki kirjeet eivät saa vastausta, mutta seuraavista kirjeistä selviää useimmiten, että niihin on vastattu. Kirjeet valottavat hyvin henkilöiden elämää, vaikka osa asioista tuleekin lukijalle aikamoisina yllätyksinä. Julietin kirjoittamat kirjeet ovat nokkelia ja humoristisia. Nautin niiden lukemisesta, hihittelin välillä ääneenkin. (Miksei Juliet kirjoita minulle kirjeitä?) Muiden kirjoittamien kirjeiden tyyli ei ehkä eroa toisistaan riittävästi, jotta kukaan muu saisi selvästi erottuvan oman äänensä. Toisaalta kirjeiden aiheet ovat tunnistettavia.

Juliet käy kirjeenvaihtoa muun muassa kustantajansa ja ystävänsä Sidneyn, ystävänsä ja Sidneyn siskon Sophien, kustannustoimittajansa(?) Susanin sekä joukon guernseyläisiä kirjallisuuspiiriläisiä kanssa. Guernsey tulee mukaan kuvioihin erään Dawsey Adams -nimisen miehen myötä. Hän saa käsiinsä erään Julietin vanhan kirjan ja kirjoittaa sen vuoksi ja innostamana Julietille kyseisestä kirjasta ja kirjallisuuspiiristä.

Hyvä neiti Ashton,

nimeni on Dawsey Adams ja asun maatilallani St. Martinin kunnassa Guernseyllä. Tiedän teistä, koska minulla on teille taannoin kuulunut kirja Elian valitut esseet, jonka kirjoittajan oikea nimi oli Charles Lamb. Teidän nimenne ja osoitteenne oli kirjoitettu etukannen sisäpintaan.

Sanon suoraan: Charles Lamb on minulle rakas. Kirjani nimi on Elian valitut esseet, ja mietinkin nyt, onko hän kirjoittanut enemmänkin, jotta on voitu valita. Jos on, haluaisin lukea loputkin, mutta Guernseyllä ei ole yhtäkään kirjakauppaa, vaikka saksalaiset ovat jo lähteneet pois.

Yhtäkkiä Juliet huomaa olevansa kirjeenvaihdossa useammankin kirjallisuuspiiriläisen kanssa. Julietin edellinen kirja on ollut bestseller, mutta uuteen kirjaan hänellä ei vielä ole aihetta. Niinpä hän lähtee Guernseyn saarelle ottamaan selvää kirjallisuuspiiristä ja miehitysajasta, mutta ennen kaikkea tapaamaan uusia ystäviään, kirjallisuuspiiriläisiä. Enempää en juonesta kerro, jotta en tule paljastaneeksi liikaa.

Juliet on kiinnostava henkilö. Hän on itsenäinen kaupunkilaisnainen, joka elättää itsensä. Hän toki toivoo löytävänsä rakkauden, mutta ei suostu naimisiin kenen tahansa kanssa:

Olenko liian nirso? En halua naimisiin vain jotta olisin naimisissa. En osaa kuvitellakaan mitään yksinäisempää kuin viettää loppuelämä jonkun sellaisen vierellä kenen kanssa ei voi puhua, tai vielä pahempaa, jonkun sellaisen kenen kanssa ei voi olla hiljaa. (Julietilta Sophielle)

Juliet siis kapinoi ajan tapoja ja henkeä vastaan. Julietissa on kiintoisaa myös hänen kirjailijuutensa, jota hän tietysti kirjeissään käsittelee. Hän saa elantonsa kirjoittamalla, joten hän ei voi kovin paljon valikoida kirjoittamistaan. Niinpä hän ryhtyy tarmokkaasti taustatyöhön oli sitten kyse Timesin artikkelista tahi seuraavasta romaanista. Jostain syystä pidän kirjoista, jotka kertovat jotakin kirjojen kirjoittamisesta.

Toinen mielenkiintoinen henkilö on guernseyläinen Elizabeth. Hän on romaanissa hyvin keskeisessä roolissa. Niin tärkeässä, ettei hänestä oikein voi kertoa mitään paljastamatta liikaa.

Vaikka romaani sijoittuu aikaan toisen maailmansodan jälkeen, vuoteen 1946, on sota silti koko ajan läsnä. Ensinnäkin siitä on kulunut vasta liian vähän aikaa ja se on tietysti koskettanut jokaista. Saksalaiset miehittivät Kanaalisaaret ja pommittivat Lontoota, joten kaikki kirjan henkilöt ovat joutuneet sodan kohtaamaan. Toisiin se on toki vaikuttanut enemmän kuin toisiin. Toiset ovat joutuneet silmitysten pahuuden kanssa, toiset ovat nähneet myös vihollisen inhimillisen puolen. Mutta kuten sanottua, kirja ei mässäile pahuudella, sodan mielipuolisuudella vaan esittää sen hyvien tekojen kautta. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville onkin ehdottomasti hyväntuulisin ja toivoa antavin sotaan liittyvä romaani, jonka olen koskaan lukenut.

Shaffer, Mary Ann & Barrows, Annie: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Otava 2010)

Englanninkielinen alkuteos: The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society (2008)

Suomentanut Jaana Kapari-Jatta

Haastan itseni...

... lukemaan kreikkalaista kirjallisuutta.

Miksi? Koska Kreikka on minulle henkilökohtaisesti tärkeä maa tällä pallolla ja tietysti siksi, että koko länsimainen kirjallisuus on antiikin Kreikasta lähtöisin.

Antiikin kirjallisuus on minulle melko tuttua. Suoritin yliopistoaikoinani Antiikin kirjallisuus -kurssin ja luin sen aikana seuraavat:

Homeros: Odysseia (Pentti Saarikosken suomennos)

Sapfo: Iltatähti, häälaulu

Sofokles: Antigone

Sofokles: Kuningas Oidipus

Vaikken ole kokonaan lukenut kuin muutaman antiikin teoksen, niin useampaan olen kuitenkin jollakin tasolla tutustunut. En ajatellut sisällyttää antiikkia Kreikka-haasteeni lukusuunnitelmiin.

Kreikkalainen nykykirjallisuus sen sijaan on minulle täysin vierasta. Koska kreikkalainen kirjallisuus on niin vanhaa, ettei sitä oikein ymmärräkään, pidän nykykirjallisuutena 1900-luvun alusta lähtien kirjoitettua proosaa, lyriikkaa ja draamaakin. Roderick Beaton määrittelee kirjassaan An Introduction to Modern Greek Literature moderniksi kirjallisuudeksi vuoden 1821 (jolloin Kreikka julistautui itsenäiseksi) jälkeen julkaistun kirjallisuuden. Beatonin kirjaakin voisin jossain välissä vilkaista, jos ehdin. Tieteellinen - ei edes kirjallisuustieteellinen - teksti ei tosin edelleenkään houkuttele järin paljon.

Kokosin pienen listan kreikkalaisesta nykykirjallisuudesta kirjaston aineistorekisterin, Helsingin yliopiston nykykreikan opinto-oppaan ja Suomen Ateenan-instituutin kirjallisuusesittelyn avulla. Huomasin myös, että Opuscolo-blogissa on viime kesänä koottu samanlaista listaa! Siihen ei minulla ole kovinkaan paljon lisättävää, mutta teenpä tänne silti oman listan.

Otan ensin esiin lyriikan, koska kaksi kreikkalaista runoilijaa, Seféris (1963) ja Elytis (1979), on palkittu Nobelilla. Minulle jäi etsinnöistäni sellainen mielikuva, että kreikkalaista nykykirjallisuutta on suomennettu suhteellisen vähän. Englanniksi on sitten tietysti käännetty enemmän. Joidenkin runoilijoiden, etenkin nobelistien, tuotantoa on esillä erilaisissa antologioissa.

Georgios Seféris:

Mithistórima (Eeva-Liisa Mannerin valikoimassa Niin vaihtuivat vuoden ajat 1964)

Kuusitoista haikua 

Kolme salaista runoelmaa (1966)

Odysseas Elytis: Ylistetty olkoon

Giannis Ritsos: Valoon ja tuuleen (1999)

K. P. Kavafis:
Runoja (1984)

Runoja, julkaisemattomat runot (1987)
Barbaarit tulevat tänään (2005)

Prosaisteista tunnetuin lienee Nikos Kazantzákis (sulkeissa suomennosvuodet):

Viimeinen kiusaus (1952)

Ikuinen vaellus (1952)

Pyhä köyhyys (1962)

Vapaus tai kuolema (1963)
Tilinteko El Grecolle (1966)

Kerro minulle, Zorbas (1973)

Veljesviha (1981)
Askeesi (1997)

Stratis Myrivilis: Kaikkeinpyhin merenneitsyt (1958)

Ilias Venézis: Aiolian maa (1960)

Kostas Assimakopoulos: Sarastus (1980)

Apostolos Doxiadis: Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi (2004)

Maria Jordanidu: Kultainen sarvi: kreikkalaisen naisen tarina (1985)

Maira Papathanasopoulou: Petos kreikkalaiseen tapaan  (2000)

Pantelis Prevelakis: Ikuinen aurinko (1963)

Nikol Russu: Kerro morfiinille että mä etin sen vielä (2000)
Antonis Samarakis: Erehdys (1982)

Andreas Staikos: Herkullisia suhteita (2000) 

Theodor Kallifatides on ruotsinkreikkalainen kirjailija, joka on kirjoittanut Kreikkaan sijoittuvia ja kreikkalaisten elämää ulkomailla kuvaavia teoksia. Hän on kirjoittanut myös nuortenkirjan Poika Kreikasta (1985) sekä Ateenaa esittelevän teoksen, Minun Ateenani (1978), yhdessä suosikkini Henrik Tikkasen kanssa!

Listassani on suomennoksia, mutta kaikilta on toki käännetty englanniksi enemmän. Lisäksi englanniksi voi tutustua muun muassa seuraaviin kirjailijoihin: Andreas Karkavitsas, Alexandros Papadiamantis ja Stratis Haviaras.Oman tutustumiseni aloittanen novelliantologialla Näkymätön ja näkyvä (Suomen Ateenan-instituutti 2000), jonka avulla uskon saavani hyvän yleiskatsauksen kreikkalaisen kirjallisuuden tyylistä, aiheista jne.

Lasten linnoitus -haaste mielessäni (no, luen minä lasten- ja nuortenkirjallisuutta muutenkin) yritin etsiä myös kreikkalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Löysin seuraavat kirjailijat:

Manos Kontoleon 

Voula Mastori

Loty Petrovits-Andrutsopulou

Eugene Trivizas, jonka teoksista suomeksi on saatavilla Kolme pikkuhukkaa ja iso paha sika (1994).

Alki Zei, jolta on suomennettu kaksi kirjaa: Villikissa katsoo lasin takaa (1972) ja Tämä on sotaa, Petros (1981).

On aika mielenkiintoista, ettei lasten- ja nuortenkirjallisuutta ole suomeksi juuri käännetty. Toisaalta melko vähäistähän tuo aikuistenkin kirjallisuuden kääntäminen on ollut. Onneksi on Arto Kivimäki, joka on kääntänyt antiikin tarinoita: Odysseia lapsille (2005), Antiikin taruja 1: Aikojen alussa (2008), Antiikin taruja 2: Sankarien aika (2010).

Tässä on samalla vinkkejä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen :) Onko kukaan muuten lukenut kreikkalaista kirjallisuutta? 

Omakuvat

Omakuva. Stereotyyppinen omakuva lienee kuvataiteilijan maalaama, piirtämä, veistämä, valokuvaama omaa identiteettiä ja/tai habitusta tarkasteleva kuva. Tavoitteena on aina oman identiteetin, elämäntilanteen ja tunnetilojen ilmentäminen kertoo Oulun taidemuseo Omakuvagallerian sivuillaan. Mitä tapahtuu kun omakuvaa tekevä taiteilija ei olekaan kuvataiteilija vaan runoilija? Miten kirjoittaa omakuvia? Riina Katajavuori kuului ainoana kirjoittajana omakuvapiiriin, jonka jäsenten tarkoituksena oli tehdä itsestään omakuva joka päivä vuoden ajan. Muut osallistujat olivat kuvittajat Liisa Kallio, Salla Savolainen ja Virpi Talvitie. Vuoden omakuvien ja niistä lähteneiden uusien ajatusten ja tekstien tuloksena Katajavuori julkaisi Omakuvat-kokoelman.

Olin teoksen äärellä hieman hämmentynyt (odotin ehkä jotakin aivan muuta). Omakuvat eivät olleetkaan runoja runoja vaan jonkinlaisia proosaisempia tekstejä. 

OMAKUVA 7.3.2009 klo 21.32

Alahuuli törröllä. Posket lommolla. Sieraimet suuret. Poskien takaosassa nukkaa. Tukkaa pulisonkimaisesti korvien edessä, loput kiinni. Ripsiväriä. Iho yläluomissa roikkuu, kulmat roikkuvat, kuin huolestuneella. Otsassa viisi ilmeryppyä. Leuan tienoilla lisää. Solisluukuoppa syvä, luut pinnassa. Kaulassa toinen jänne roikkuu nahkamaisesti. Korvannipukat, korvien yläosat hilpeät. Vasen rinta maidosta raskas. Oikea tyhjähkö.

Omakuvat kertovat eräästä naisesta, naiseudesta. Niistä on helppo löytää samaistumisen paikkoja. Aluksi kuvat ovat lähempänä kuvataiteilijoiden omakuvia, sellaisia jollaisiksi jokainen meistä omakuvan sanan kuullessaan mieltää. Loppupään omakuvat ovat enemmänkin tunnetiloja ja ajatuksia kuvaavia, kuten runoilija itsekin jälkisanoissa kertoo: "Pikkuhiljaa omakuvan käsite laajeni. Lopussa kirjoitin niitä enimmäkseen ilman peiliä ja koin ne sisäisiksi omakuviksi, kieliharjoituksiksi, runoiksi." Omakuvien lomassa on eri kirjasintyypillä niistä syntyneet uudet tekstit, ajatukset, runot sekä kuvituksena muutamia muiden omakuvapiiriläisten omakuvia.

Pitääkö aina olla juoni ja jännite? Eikö riitä ihmissuhteet ja tunnelmat ja muut apinahattuaivoitukset. En fanita jos klassikkonäytelmään ympätään kosiskelevia discotanssipläjäyksiä ja päivänpolitiikkaa.

Hämmennystäni lisäsi lukiessani ehkäpä myös se havainto, että runojen minä etäännyttää itsensä melko usein. Omakuvat eivät kaikki suinkaan ole minämuotoisia vaan enimmäkseen hänmuotoisia: minä on nainen, jota tarkkaillaan ulkopuolelta. Toisinaan hänetkin on häivytetty ja käytössä on nollamuoto, jolloin tekijää ei mainita ollenkaan. Olen aavistuksen ihmeissäni, sillä olen jotenkin ymmärtänyt, että omakuvat ovat nimenomaan oman itsen kuvaamista omien silmien, omien ajatusten kautta. 

OMAKUVA 21.5.2009 klo 11.35

Päivänvalossa kärsivä, kärsäinen kärsäkäs käsineellinen käsite, tympääntynyt vihreä huokoinen Julie Andrews 40-vuotias. Silmät räpsyvät. Nenä koostuu kolmesta osasta. Keskihytti & laipiot. Viikset ja runsaasti pikkuluomia nenän ja huulien vasemmassa välissä. Näärännäppy vasemman alaluomen reunassa. Imee poskia.

Omakuvat jätti kuitenkin jälkensä. Huomaan pohdiskelevani, millaisen omakuvan itsestäni tänään kirjoittaisin, millainen olen tänään. Nostan myös esiin Katajavuoren listan sadasta asiasta, joista pitää henkilökohtaisesti. (Kirjassa päästään toki vain kohtaan 43 asti.) Listafriikkinä sellaisen kirjoittaminen tuntuu todella kutkuttavalta ajatukselta. Jälkien jättämisestä huolimatta en ole täysin varma, pääsinkö Omakuviin ollenkaan sisälle. Taisin keskittyä liikaa tuohon kehittelemääni etäännyttämisongelmaan.

Katajavuori, Riina: Omakuvat (Tammi 2011)