Terveisiä kirjamessuilta!

Huh! Kaksi päivää kirjamessuilua takana ja olipahan mukavat kaksi päivää.

Messuhulinaa perjantaina

Eilen perjantaina olin messuilla kuutisen tuntia. Käytin aikani yleiseen haahuiluun, ystävän kanssa juoruamiseen ja ostosten tekemiseen. Kannoin kotiin kahdeksan kirjaa, joista suurin osa menee lahjoiksi. Muutamaa esiintymistä kävin kuuntelemassa mutten yhtäkään ihan kokonaan jaksanut. Mielenkiintoisin oli Louhi-lavan käännöskeskustelu, jossa mukana olivat J. Pekka Mäkelä, Sarianna Silvonen, Johanna Vainikainen-Uusitalo ja Satu Hlinovsky. Keskustelun fokus oli spekulatiivisessa fiktiossa, jota kaikki edellä mainitut ovat kääntäneet.

Vastapainona perjantaille oli lauantainen messupäiväni täynnä kirjallisia kohtaamisia. Ne alkoivat heti aamusta WSOYn ja Tammen kirjabloggaajille järjestämällä brunssilla. Kuulin, kun Maritta Lintunen, Sinikka Nopola, Jari Järvelä, Riina Katajavuori, Kim Leine ja Paolo Giordano kertoivat uutuuksistaan. Kertoivatkin Ella Kannisen haastattelemana niin mielenkiintoisesti, etten pannut ollenkaan pahakseni, että sain valita muutaman haastattelussa olleen kirjailijan kirjan mukaani.

Kim Leine kertoi romaanistaan Ikuisuusvuonon profeetat.

Paolo Giordano ja Ella Kanninen

Muutaman pikaisen, perjantaina ostamatta jääneen kirjan haettuani siirryin kuuntelemaan Anne Leinosen ja J. Pekka Mäkelän keskustelua suomikummasta. He muun muassa määrittelivät, mitä suomikumma tarkoittaa ja antoivat kuulijoille lukuvinkkejä. Heidän mainitsemistaan kirjoista omalla lukulistallani ovat muun muassa Johanna Sinisalon Sankarit sekä jo monelle kielelle käännetty Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Myös J. Pekka Mäkelän kääntämä China Miévillen Toiset alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

Sitten suuntasin Boknäsin osastolle kirjabloggaajien omaan nurkkaukseen odottelemaan oman vinkkausvuoroni alkua. Päivystin pisteellä yhdessä Luetut, lukemattomat -blogin Liisan ja Booking it some more -blogin Booksyn kanssa. Nurkkauksessamme koettiin mukavia hetkiä, kun esikoiskirjailija Elias Koskimies poikkesi moikkaamaan meitä bloggaajia, ihan tarkoituksella. Laitoimme (tai Booksy laittoi) Koskimiehen perustelemaan meille, miksi meidän pitäisi lukea hänen Ihmepoika-romaaninsa. Sen verran vakuuttavasti hän kirjastaan ja sen taustoista kertoi, että lukulistalle meni. Koskimiehen tehdessä lähtöä paikalle ilmaantui toinen esikoiskirjailija, Tommi Kinnunen, joka tuli kotoisaan nurkkaukseemme jalkojaan lepuuttamaan. Samalla pääsimme vinkkaamaan hänelle luettavaa. Kinnunen halusi vinkata meille vastavuoroisesti jotakin ja päätyi suosittelemaan Emmanuel Carrèren Viikset-romaania. Sekin kuulosti niin mielenkiintoiselta, että lukulistani kasvaa vielä silläkin.

Kirjabloggaaja kiittää ja kuittaa!

Loppuviikosta kirjamessuille!

Tulevana viikonloppuna on taas se aika vuodesta, kun kirjojen ystävät suuntaavat sankoin joukoin Helsingin Messukeskukseen kirjamessuille. Niin minäkin. Tuttuun tapaan. Luvassa on paneeleita, keskusteluja, haastatteluja ja esittelyjä ja tietysti kirjoja.

Olen aina tehnyt tarkat suunnitelmat siitä, mitä tapahtumia menen katsomaan ja kuuntelemaan. Totesin kuitenkin viime vuonna, ettei etukäteissuunnittelu tässä asiassa ole minun juttuni. Huomasin viime vuonnakin jättäneeni lähes kaikki tapahtumat väliin. Vietin aikani kirjojen parissa ja messutunnelmaa tarkkaillen. No, enköhän muutamaa kirjailijaakin eksyne kuuntelemaan.

Tänä vuonna osallistun kirjamessuille bloggaripassin turvin. Ihan joka päivä en messuille pysty osallistumaan, mutta onnellisen sattuman vuoksi kahtena päivänä kuitenkin. Minä siis haahuilen kirjapinojen välissä sekä perjantaina että lauantaina.

Tällä kertaa osallistun hieman myös ohjelmaan. Olen nimittäin yhtenä kirjabloggarina Boknäsin osastolla 6g85 kertomassa bloggaamisesta ja antamassa kirjavinkkejä. Bloggarit päivystävät osastolla torstaista sunnuntaihin, minä lauantaina klo 13-14.

Kirjamessuilla tavataan!

P.s. Tarinoiden taikaa on nyt myös Twitterissä tunnuksella @TarinoidenTai.

Kolme kirjaa äideistä

Tänä keväänä (joka meni jo aikaa sitten) ilmestyi kolme teosta, jotka kaikki ovat todella erilaisia mutta jotka käsittelevät samaa teemaa: äitiyttä. Sari Pöyliö ja Laura Lähteenmäki lähestyvät aihetta kaunokirjallisuuden keinoin: toinen novellein, toinen traagisen sukutarinan kautta. Kaija Juurikkala on kirjoittanut kirjan omista kokemuksistaan käsin.

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Esikoiskirjailija Sari Pöyliö lähestyy äitiyttä hieman epäonnistuneempien äitien kautta novellikokoelmassaan Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä. Kokoelmassa on kahdeksan novellia, jotka kaikki kertovat äideistä ja heidän tyttäristään. Jokaisessa novellissa on jotakin vähän vinksallaan. Milloin varastetaan äidin ruumis sairaalasta Pohjanmaalle haudattavaksi, milloin muistellaan äidin lähtöä pölynimurikauppiaan matkaan. Toisinaan naapurit tutustuttavat aikuisen tyttären tämän omaan ruumiillisuuteen, kun taas toisaalla 13-vuotias tytär saa ensimmäiset kuukautisensa ja yrittää samalla pitää huolta kaikista käytännön asioista, kun äiti ja isoäiti eivät siihen kykene.

Miina sulki silmänsä. Hän ei halunnut koiranpentua. Onni ei ollut koira, vaan Onni. Hän halusi terveyssiteen, kahdenkymmenenneljän tunnin unet ja putkimiehen. - Sinä et ole saanut olla pikkutyttö sen jälkeen, kun isoisäsi kuoli ja isäsi lähti, isoäiti sanoi.  - Haluamme palauttaa huolettomat päiväsi. Se on hyvän perheen velvollisuus. Koira on lapsuutesi symb- - Tilasitteko putkimiehen? Miina kysyi. (Novellista Side s. 114)

Vaikka novelleissa on tietynlaista absurdiutta, ne tuntuvat silti realistisilta. Jokainen äiti voi löytää itsensä. Onneksi novelleissa on lohtua ja toivoakin. Kokoelman huumori on melko mustaa, mutta sellaisesta minä juuri pidän. Aiheen käsittelytapa tuntui uudelta, vaikkei se välttämättä uudenlaista olekaan. On jotenkin hirveän huojentavaa, että äitiyttä ei enää glorifioida vaan äitikin saa tehdä virheitä.

Uutta minulle kokoelmassa oli se, että sen viimeinen novelli nivoo yhteen kaikki novellit. Kokoelmasta tulee heti paljon yhtenäisempi. Minun on usein vaikea lukea novelleja juuri sen takia, että haluaisin löytää niille jonkinlaisen yhteisen nimittäjän. Usein sellaista ei ole tai yhteys on hyvinkin löyhä.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki on minulle tuttu hienoista nuortenkirjoistaan. Ikkunat yöhön on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa.

Hanna paiskasi puhelimen käsistään, se kopsahti terassin kaiteeseen. Äiti ei ollut koskaan kutsunut häntä kultapieneksi - ei ainakaan niin että hän muistaisi. Äiti ei ollut ikinä halunnut hänelle hyvää. Äiti oli aina ajatellut vain itseään, puhunut omista töistään. Riikka syytti Astaa, mutta Hanna ajatteli äitiä. Hän ei antaisi äidille anteeksi sitä, ettei äiti ollut pitänyt hänestä huolta niin kuin hän piti Niklaksesta. Hän ei antaisi sitä äidille koskaan anteeksi. (s. 215)

Kirja kertoo tummasävyisen sukutarinan kolmen sukupolven kautta. On ensinnäkin sodanjälkeinen aika. Elsi ja Eino ja Niitty. Kolmannen lapsen jälkeen Elsi ei enää palaudu omaksi itsekseen vaan sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Silloin sellaiselle ei ollut nimeä eikä ymmärrystä. Nykyajassa Niittyä emännöi Elsin ja Einon tytär Asta, joka yrittää pitää tilan hengissä, jotta siitä olisi vielä hänen pojalleen Roopelle. Mutta Roopen tyttöystävää, Teresaa, Asta ei voi sietää. Teresa on kaupunkilainen, sivistynyt muttei kuitenkaan tarpeeksi hyvä Roopelle. Äänensä saavat kuuluviin myös Riikka ja Hanna, Astan siskon, Arjan, tyttäret. Lisäksi on Jukka, Niityn naapuritilan aikuinen poika. Näiden näkökulmasta tarinaa kerrotaan, näiden näkökulmista katsoen tapahtumat pikkuhiljaa aukenevat. Ja muitakin henkilöitä on.

Henkilögalleria on siis kohtuullisen laaja, mikä on yksi romaanin suurimmista ongelmista. Tärkeitä henkilöitä, oman äänensä kuuluville saavia henkilöitä on liian monta. Toisin sanoen tarinoita on liian monta, mikä aiheuttaa sekavuutta. Pelkkä Elsin tarina olisi mielestäni jaksanut kantaa kokonaisen kirjan verran.

Kaija Juurikkala: Äitikirja

Kaija Juurikkala kirjoittaa Äitikirjassaan itsestään äitinä ja tulee samalla tietysti sivunneeksi kaikkia muitakin äitejä ja äitiyttä ylipäätään. Hän kertoo siitä, miten hänestä on tullut äiti ja millainen äiti hän on vuosien varrella ollut. Hän kertoo, miten on omat lapsensa kasvattanut. Hän kertoo jokaisesta äitiydestään, jokaisesta roolistaan äitinä.

Kirjan rakenne noudattelee Juurikkalan erilaisia äidin rooleja: hän on ollut nuori äiti, yksinhuoltajaäiti, uusperheäiti, suurperheäiti, sijaisäiti, kotiäiti, uraäiti, lapset ovat lentäneet pesästä -äiti, vanha äiti, ammattiäiti ja isoäiti. Kirjoittajalla on siis kokemusta äitiydestä ehkä enemmän kuin monella muulla äidillä ja samalla myös perspektiiviä. Jäin silti miettimään, miksi Juurikkala on kirjoittanut tämän kirjan. Välillä koin, että itseään ja omaa äitiyttään korostaakseen (superäiti) ja välillä taas, että auttaakseen meitä muita äitejä hyväksymään äitiyden eri aspekteja. 

Juurikkalan kirja on hyvin lohdullinen. Mieleeni jäi esimerkiksi ajatus siitä, että lapsiaan rakastaa erilailla, kutakin omalla tavallaan. Koska jokainen lapsi on erilainen. Kirjassa korostetaan sitä, että lapsensa hyväksymisen lisäksi pitää hyväksyä itsensä juuri sellaisena äitinä kuin on. Toisaalta taas äitinä on mahdollista kasvaa ja muuttua. Kunhan vain lopulta ymmärtää, ettei äitiyttä tarvitse suorittaa eikä todistella kenellekään.

Eikä minun tarvitse valehdella lapselleni siksi, että minä haluaisin olla parempi äiti kuin olen.          Sillä minä olen hyvä äiti.          Mistä se syntyy, mikä sen tekee? Hyvän äidin?          Ei mikään. Se ei ole teko. Se ei ole lunastus. Se ei ole mistään toimistosta haettu todistus. Se vain on. Minä olen hyvä äiti. Ei minun tarvitse sitä kenellekään enää perustella. En edes ajattele, olenko hyvä.          Olen äiti.          Se riittää.          Siinä on kaikki. (s. 220)

Jokainen mainitsemani kirja on erilainen, mutta kaikille on yhteistä se, ettei äiti ole mikään virheetön ja virheitä tekemätön yli-ihminen. Äitiys ei ole enää sillä tavalla pyhää kuin aiemmin. Äitiyden ongelmista ja kipupisteistä voi näemmä nykyään puhua ja kirjoittaa. Ne eivät ole enää tabu. Ja hyvä niin. Olisihan se kamalaa, jos me äidit kokisimme alemmuudentunnetta, koska emme ole niin kaikkivoipia ja supereita kuin meidän ilmiselvästi pitäisi olla.

Pöyliö, Sari: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (Atena 2014)

Kansi: Elina Warsta

Lähteenmäki, Laura: Ikkunat yöhön (WSOY 2014)

Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen / Kuva: Johner/Matton

Juurikkala, Kaija: Äitikirja (Like 2014)

Kannen valokuvat: Ville Juurikkala / Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia

Voin heti alkuun myöntää, että olin ajatellut jättää Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogian lukematta. En ajatellut sen olevan huono vaan ajattelin sen olevan suunnattu lähinnä alakouluikäisille, kun minun intressini ovat enemmän siellä yläkoulun puolella. Lainasin kuitenkin kaksi ensimmäistä osaa, kun ne kirjastossa tulivat vastaan. Olin lukenut niistä hyviä blogiarvioita, joten ajattelin, ettei tee pahaa tutustua pienempien lasten kirjallisuuteen.

Peto astui kirveltävän savun keskeltä vaivattomin, kevyin askelin. Sen pitkät, keltaiset kynnet rapisivat linnan kivistä lattiaa vasten. Nostivat ilmaan hopeanhohtoisia pyörteitä siinä, missä sen jalkaterät lävistivät jälleen usvan. Tummanharmaan turkin alla sen lihakset liikkuivat kuin elohopea. (Kerjäläisprinsessan aloitus s. 7)

Ensimmäisen osan, Kerjäläisprinsessan, luettuani en ollut kovinkaan ihastunut. Kirjahan ei siis ole huono. Se on hyvin kirjoitettu ja juoni on vauhdikas. Ehkä se on minun makuuni jotenkin lapsellinen tai liian suoraviivainen. Juoni kyllä piti minuakin otteessaan.

Unessa olin jälleen salakuljettajien saarella. Andros Luopio osoitti aseensa piipun kohti minua ja minä toivoin, että tällä kertaa ehtisin väistää väistämättömän. Toivoin, että olisin tällä kertaa vähän nopeampi, että ymmärtäisin aiemmin, mitä Luopio aikoi tehdä. Mutta koskaan en ollut. Aseen piipusta sinkosi jälleen tulta ja savua ja kipu repi päätäni. Se viilsi ja vinkui, muuttui ihmissuden ulvonnaksi. Pedon huuto peitti alleen kaiken muun. (Kellopelikuninkaan aloitus s. 7)

Toisen osan, Kellopelikuninkaan, luin, koska se sattui jo lainassa olemaan. Ja toisin kuin trilogioissa yleensä, kakkososa oli parempi kuin ykkösosa. Tarina saa syvyyttä Gigin ja Henryn kasvaessa ja kun Gigin perheen ja ylipäätään Umbrovian taustat selviävät. Tämän luettuani oli täysin selvää, että luen myös trilogian päätösosan heti sen ilmestyttyä. Niin kuin sitten teinkin.

"Valitse aseesi, tyttö." Mestari Oniwaka hymyili. Hän seisoi keskellä areenaa leveässä haara-asennossa, kädet rennosti rinnalle ristittyinä. (Susikuningattaren aloitus s. 9)

Susikuningatar on trilogian kirjoista selvästi paras ja kypsin. Se ei kuitenkaan ole enää lastenkirja niin kuin ensimmäinen osa. Trilogia siis muuttuu lapsesta nuoreksi Gigin mukana. Koko trilogiassa parasta onkin Gigi, joka on vähän peppimäinen tapaus. Hän kuitenkin kasvaa pahaisesta katukakarasta vastuunsa tuntevaksi kuningattareksi. Ihailen Gigiä esimerkiksi siksi, ettei hän katkeroidu, vaikka hänen vihamiehensä aiheuttaa hänelle pysyviä, hankalia vammoja ja isä muuttaa hänet osin koneeksi vastoin hänen tahtoaan.

Kirjojen maailma on mielenkiintoinen, vaihtoehtohistoriaa. Yksi esimerkki siitä, mitä 1860-luvun lopussa olisi meidän Euroopassamme voinut tapahtua. Hai on ottanut tekniikan kehittymisen yhdeksi kirjojen aiheista ja se istuukin tarinaan. Enpä olisi uskonut, että jaksaisin lukea kaiken maailman höyrykoneista sillä innolla, jolla lopulta luin. Se johtunee siitä, että kaikki - myös miljöö - on kuvailtu todella yksityiskohtaisesti.

Niin ja hyvää on myös se, ettei tarinassa ole sitä kaikkein kliseisintä rakkaustarinaa. Ja Sára Kötelekin piirtämät kannet ovat ihan huippuhienot! 

Tästä hehkutuksesta voi ehkäpä päätellä, että tämä lukija piti Gigin ja Henryn tarinasta (sen enempää siitä nyt kertomatta) todella paljon. Jopa niin paljon, että lukisin mielelläni heidän vallan vuosistaan.

Hai, Magdalena: Kerjäläisprinsessa (Karisto 2012)

Kansi: Sára Köteleki

Hai, Magdalena: Kellopelikuningas (Karisto 2013)

Kansi: Sára Köteleki

Hai, Magdalena: Susikuningatar (Karisto 2014)

Kansi: Sára Köteleki

Kaikki lainattu kirjastosta