Pirjo Hassinen: Joel

Kauppakeskus tuoksui vieläkin uudelta, vaikka se oli avattu jo pari viikkoa aikaisemmin ja enin maalin, uusien lattiapintojen, muuton tuoksu olikin sekoittunut siellä käyvien ihmisten hajuun ja kulkeutunut heidän mukanaan ulos. Se oli suuri mutkikkaalta näyttävä rakennus, joka ahmaisi kaupungin keskeisimmän korttelin ulottaen lonkeronsa sen kaikille sivustoille kuin mustekala. Siellä missä kadun pinnasta huikean korkealle nouseva akvaarioveden värinen lasiseinä ei koonnut ihmisiä sisäänsä, siellä olivat "hännät", joiden mosaiikkikäytäviä pitkin pääsi kolmeen kerrokseen jakautuneeseen lasisydämeen. (Aloituskappale s. 7)

Pirjo Hassinen on kirjoittanut uransa aikana 13 romaania, jotka käsittääkseni ovat olleet ihan suosittuja. Silti hänen kirjojaan on käsitelty melko vähän blogeissa (pikaisella googlauksella löysin muutaman blogiarvion Rouva-romaanista), enkä minäkään ole ennen tätä lukenut häneltä mitään eikä itse asiassa ole ollut aikomuksenakaan. Olisin helposti osannut nimetä muutaman hänen kirjansa, mutta minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, millaisia ne ovat. Kävin jokin aika sitten kuuntelemassa Hassista kirjastomme järjestämässä tilaisuudessa. Ajattelin, että ennen sitä olisi hyvä tietää jotakin kirjailijasta, olla lukenut häneltä jotakin. Päädyin lukemaan Hassisen esikoisromaanin Joel, koska sillä sain samalla kuitattua Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdista alakategorian naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua, sillä se on ilmestynyt vuonna 1991.

Joel kertoo lähes kolmekymppisestä Mariasta, joka opettaa venäjää aikuisille, mutta tuntuu olevan hieman hukassa elämänsä kanssa. Hänen äidillään on alusvaateliike Delilah, jonka uuteen liikkeeseen tämä haluaisi Marian johtajaksi. Maria vain ei osaa päättää mitä tekisi. Hän tuntuu olevan hieman päättämätön myös miesten suhteen: hän tapaa Jyrkin, joka vaikuttaa kaikin puolin oikein sopivalta vaihtoehdolta, mutta silti hän haikailee oppilaansa Joelin perään. Näiden kahden ongelman varaan kirjan tarina rakentuukin.

Joel herättää Mariassa lähinnä fyysistä intohimoa, sillä hän on hyvännäköinen, bodattu nuori mies. Kirja onkin hyvin ruumiillinen. Se käsittelee katsetta, sitä kuinka myös nainen voi katsoa miestä kuten mies naista. Katse tuntuu olevan kirjassa tärkeä myös sen kerronnan kannalta, sillä kuvailua, hyvin tarkkaa kuvailua on paljon.

Kirjailijavierailullaan Hassinen kertoi tietysti myös Joelin taustoja - onhan se hänen esikoisensa. Hän kertoi kirjoittaneensa itseään kiinnostavasta aiheesta: bodareista ja kuntosalien maailmasta. Tuolloin, 80-luvun lopulla, aihe oli vielä pinnan alla mutta nousemassa: miehet alkoivat muokata kehoaan ja riisuuntua naisten silmille, mikä teki sallituksi sen, että naiset voivat katsoa miestä. Aiheensa puolesta Joel on jo vanhentunut. Nykyään vähäpukeisten ihmisten näkeminen tai katsominen ei ole mitenkään poikkeuksellista. Joka paikka kaduista televisioon, lehtiin ja nettiin vilisee lähes alastomia ihmisiä, miehiä ja naisia, joita on tarkoitus katsoa. Jopa teinit poseeraavat sosiaalisessa mediassa puolipukeissa, jotta heitä katsottaisiin. Ilmestyessään Joelin asetelma "nainen katsoo, mies on objekti" ja ympäristö kiiltelevine kuntosaleineen ja lasisine kauppakeskuksineen on ollut jotakin uutta, hurjaa, mielenkiintoista. Enää se ei sitä ole.

Jos kuvailisin Joelia yhdellä sanalla, sanoisin sen olevan nuortenkirjamainen. Minulle ainakin tulivat mieleen 90-luvulla lukemani nuortenkirjat. Se voi toki johtua siitä, että 90-luku on kirjassa niin vahvasti läsnä, että vedän alitajuisesti yhtäläisyysviivoja silloin lukemiini kirjoihin. Toisaalta  nuortenkirjamaisuutta korostaa myös Marian hahmo. Hän tuntuu jotenkin niin teiniltä päättämättömyydessään ja koska ei oikein tiedä kuka on ja mitä haluaa. Ehkä maailma vain on muuttunut ja lapset aikuistuvat nykyään aikaisemmin - valitettavasti.

Suloisen surullisessa nostalgisuudessaan tai siitä huolimatta Joel ei missään tapauksessa ole huono kirja. Hassisen kieli on nimittäin vahvaa ja arvostan sitä, että hän on uskaltanut tarttua uuteen aiheeseen. Siihen hän kuulemma pyrkii edelleen: tuomaan jonkin asian näkyväksi.

Hassinen kertoili kirjoittamisesta ja kirjoistaan todella elävästi, rönsyilevästi, ja sai ainakin minut kiinnostumaan kirjoittamistaan kirjoista. Joten vaikka Joel ei täysin vakuuttanutkaan, niin esiintymisensä perusteella hän taisi saada uuden lukijan. Minua kiinnostaa erityisesti hänen uusin romaaninsa, Popula.

Hassinen, Pirjo: Joel (Otava 1991)

Päällys: Jaakko Ollikainen / Kuva: Merja Salo

Korkea puoliso (Kuparisaari 2)

Anneli Kannon ja Terhi Rannelan nuorten Kuparisaari-fantasiasarjan toinen osa Korkea puoliso jatkaa Amayan tarinaa siitä, mihin se ensimmäisessä osassa, Tähystäjäneidossa, jäi. Nyt Amaya on Khalkoksen saaren Korkea puoliso, joka johtaa saarta yhdessä miehensä, lapsenmielisen Samuilin, kanssa. 

Amaya asteli kiireesti pitkää käytävää. Uutinen poltteli hänen rinnassaan ja halusi tulla kerrotuksi nopeasti, heti, heti. Se ei olisi millään malttanut odottaa. Hypähtelevä ilo piti jakaa ja jakamalla kasvattaa. Samassa hän tunsi myös huonon omantunnon siiven pyyhkäisyn. (Aloituskappale s. 5)

Khalkoksen kansa rakastaa sydämellistä ja oikeudenmukaista Amayaa, joka on tuonut mukanaan oloja parantavia uudistuksia ja kohottanut esimerkiksi naisten asemaa merkittävästi. Hänen apunaan kaikessa tässä on ollut neuvonantaja Miroslav. Kaikki eivät kuitenkaan ihaile Amayaa ja tue hänen työtään: Samuilin äiti, Lilyana, ja veli Radko näkisivät uuden hallitsijattaren mielellään pysyttelevän sellaisessa asemassa kuin Khalkoksella on totuttu - puolisonsa koristeena. He alkavatkin punoa juonia Amayan, Samuilin ja Miroslavin pään menoksi.

Ensimmäistä osaa lukiessani olin erityisen ihastunut Amayan hahmoon ja naisten hyvään asemaan Sarmatiassa. Tässä toisessa osassa kummastakaan ei oikeastaan enää ollut mitään jäljellä. Amaya jää hieman tapahtumien, juonen varjoon. Hän on kyllä kasvanut ja aikuistunut paljon, minkä takia tämä toinen osa ei ehkä ole enää niin selvästi nuortenkirja. Ensimmäisessä osassa sarmatialaiset naiset ovat hyvin vahvoja, tietävät oman paikkansa ja tuntevat kykynsä. Siksi minun olikin vaikea niellä Amayan siskon, Snezanan, hahmoa ja hänen ratkaisujaan. Miksi itsenäiseksi kasvatettu nainen kliseisesti unohtaa kaiken mitä hänen omaan kulttuuriinsa kuuluu ja alistuu miehensä pelinappulaksi vain koska rakastaa tätä? Miksi tällaista ajattelutapaa tuodaan edelleen esiin nuorille suunnatussa kirjassa? No, voihan olla että trilogian viimeinen osa selittää tämänkin parhain päin.

Korkeassa puolisossa tuodaan esille Radko ja hänen pahuutensa. Hänen hahmonsa onkin mielenkiintoinen ja toimii hyvänä vastaparina Amayalle. Selvästi tämä toinen osa petaa trilogian päätöstä, mikä lienee tyypillistä kakkososille: siinä esitellään paremmin tarinan pahis, mikä enteilee viimeistä taistelua hyvän ja pahan välillä, ja juontakuljettavia tapahtumia on hengästyttävä määrä.

Vaikka pidin enemmän trilogian ensimmäisestä osasta, niin ei tämäkään missään nimessä huono ole. Tarina etenee todella vauhdikkaasti, enkä olisi millään malttanut laskea kirjaa kädestäni. Odotankin innolla päätösosaa, sillä haluan ehdottomasti tietää, miten Amayan ja Khalkoksen käy ja mikä on Snezanan rooli tässä kaikessa.

Korkea puolison on lukenut myös Sara.

Haasteet: Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Kanto, Anneli - Rannela, Terhi: Korkea puoliso (Karisto 2012)

Jäljellä ja Toisaalla

 
Salla Simukan tänä vuonna ilmestyneet nuortenromaanit Jäljellä ja Toisaalla muodostavat tarinallisesti tiiviin parin: molemmat on luettava, jotta tarinasta tulisi kokonainen.

Emmi sulki silmänsä ja mietti, millaista olisi kuolla. (Aloituskappale Jäljellä s. 5)

Romaanit sijoittuvat tulevaisuuden Suomeen, jossa olot eivät kovin paljon eroa omistamme. Suurin ero on se, että ihmisistä pyritään saamaan kaikki irti kartoittamalla heidän lahjakkuusalueensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Koulussa oppilaat on jaettu ryhmiin näiden alueiden mukaan, ja heitä opetetaan niiden perusteella. Jäljellä-romaanin päähenkilö 15-vuotias Emmi on poikkeuksellisesti edelleen Potentiaali, jonka lahjakkuusalue ei vielä ole löytynyt. Hän kokee olevansa mitätön, näkymätön - jopa omalle perheelleen. Niinpä hän päättää karata. Mutta kun hän palaa takaisin, hän onkin jäänyt yksin. Mitä on tapahtunut? Onko hän ainoa ihminen koko kaupungissa? Suomessa? Maailmassa?

Mitä tapahtui kun se oli ohi? (Aloituskappale Toisaalla s. 6)

Toisaalla-romaani täydentää tarinan, kertoo mitä tapahtui, mistä oikein on kyse. Romaanin kertojana toimii 18-vuotias Samuel. Hänen ja Emmin polut risteävät yllättävällä tavalla. Juonesta ei voi kertoa mitään, ettei vahingossa tulisi paljastaneeksi liikaa molemmista romaaneista, koko tarinasta. Sen verran voin hehkuttaa, että molemmat romaanit luin melkein yhdeltä istumalta, niin mukaansatempaavia ne ovat. Simukka osaa kuljettaa jännittävää tarinaa kutkuttavasti eikä kielessäkään ole mitään moitittavaa.  

Jäljellä luettuani olin aivan ihmeissäni, mistä on kysymys ja yritin saada Toisaalla-kirjan käsiini mahdollisimman nopeasti. Ihmetykseni olikin vielä suurempi, kun siinä sitten kerrotaan melkein heti, mikä on homman idea. Silti halusin lukea eteenpäin, koska oli pakko saada tietää, miten tähän on päädytty, mikä on kenenkin osa.

Mainitsin jo aiemmin tämänhetkisestä trendistä käyttää satuja kirjojen, elokuvien ynnä muiden pohjana tai osana. Myös Jäljellä ja Toisaalla liittyvät tähän kerhoon: Emmi rakastaa satuja, vaikka niillä ei tulevaisuuden Suomessa enää sijaa olekaan. Jäljellä-romaanissa Emmin yrittäessä ratkaista tyhjän maailman salaisuutta hän saa jostakin satukatkelmia. Hän tulkitsee ne vihjeiksi, joiden avulla ehkä voisi ymmärtää mitä on tapahtunut. Mutta mistä ne tulevat?

En voi muuta tehdä kuin kehua näitä romaaneja, niin hyviä ne ovat. Vau! Menkää ja lukekaa!

Romaaneihin on ihastuttu myös Saran kirjoissa, jossa on luettu sekä Jäljellä että Toisaalla, ja Kirjamielellä-blogissa.

Haasteet: Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti

Simukka, Salla: Jäljellä (Tammi 2012)

Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

Simukka, Salla: Toisaalla (Tammi 2012)

Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

 

Lukudiplomi ja haastetilanne

Olen vuoden aikana hamstrannut itselleni haasteita haasteiden perään. Ehdin jo tehdä päätöksen, etten ensi vuodeksi lähde mukaan yhteenkään uuteen haasteeseen vaan luen ihan omia juttuja. No, enkös sitten innostunut teemalukemisesta ja ryhtynyt suunnittelemaan tulevan vuoden lukemisia jonkinlaisten teemojen pohjalta. Onneksi tämä on tosiaan vasta suunnitteluasteella.. Mutta sitten huomasin, että hdcanis aloitti Hyönteisdokumentti-blogissaan vallan mielenkiintoisen Lukudiplomi-haasteen, johon en voinut olla ilmoittautumatta. Ideana on suorittaa tämän lukuvuoden aikana lukudiplomi, kuten koululaiset sen mahdollisesti suorittaisivat eli lukemalla valmiilta tarjottimilta kirjoja, yksi jokaisesta aihepiiristä, ja tekemällä niihin liittyvät tehtävät. Listoja löytyy esimerkiksi Opetushallituksen Kunnarista. 

Kirjalistoja on olemassa kaikille luokka-asteille ja minä valitsen Sinuhe-tarjottimen, joka on suunnattu yläkoululaisille. Listoilla on paljon aikuistenkin kirjallisuutta, mutta olen päättänyt pitäytyä nuortenkirjoissa. En kuitenkaan taida etukäteen huudella, mitä kirjoja aion lukea. Näette sitten! Saatan lukea tyttärelleni kirjoja esi- ja alkuopetuksen Tapiiri-tarjottimelta. Kirjoitan näistä yhdessä luetuista toisessa blogissani.

EDIT. Tein nyt kuitenkin luettavien listan, koska tehtävänannossa kehotetaan valitsemaan kirjat etukäteen. Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa listaa. Mutta tässäpä nämä:

Jännitystä
Anneli Kanto: Hirmuinen vedenpaisumus ja muita myyttisiä tarinoita

Menneisyyden tarinoita
L. M. Montgomery: Pieni runotyttö

Tulevaisuuden taruja
Ally Condie: Tarkoitettu

Fantasiaa
J. R. R. Tolkien: Hobitti

Ihmisiä
Jaqueline Wilson: Tatuoitu äiti TAI Ystäväni Vicky

Matkalla
Jules Verne: Maapallon ympäri 80 päivässä

Luontotarinoita
Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Huumoria
Daniel Katz: Kun isoisä Suomeen hiihti

Lyhytproosaa
Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa

Runoja ja näytelmiä
Runo vieköön

Tässä kohtaa voisin katsastaa myös muiden haasteiden tilanteen.

Sonjan Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdissa olen suht hyvässä vauhdissa. Tavoitteeni oli lukea jotakin jokaiseen kategoriaan ja olenkin onnistunut tavoitteessani melko hyvin. Tällä hetkellä luettu kirja puuttuu enää neljästä alakategoriasta: naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua (tähän olen juuri lukemassa Pirjo Hassisen esikoisteosta Joel), elämänkerrat (aion lukea Merete Mazzarellan Fredrika Runeberg -teoksen), eräkirjallisuus (minulla on kesken Nuorgamin Alkon tuho, mutta epäilen vahvasti että joudun jättämään sen kesken) sekä Suomi ja sodat. Haasteen suorittamistavoitteeni tuntuu siis edelleen mahdolliselta.

Pienemmistä haasteista jatkan edelleen Satun minihaasteiden suorittamista. Tämänhetkinen haaste on lukea Lähi-itään sijoittuva romaani. Aikomuksenani on lukea Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu, jonka olen jo kirjastosta hakenut kotiin. Myös Marian Kirjallisuuden äidit -haaste on edelleen käynnissä. Siihen olen lukenut kaksi kirjaa (Kwokin Käännöksiä ja Chopinin Heräämisen), mutta aikaa on ensi vuoden äitienpäivään saakka. Suht uusi haaste on Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haaste, jota varten olisi luettava kaksi avaruutta käsittelevää tai sinne sijoittuvaa romaania. Puolet olisin jo suorittanut.

Mainostan tässä vielä Kujerruksia-blogin Hyppää lavalle -haastetta, joka on päättymässä tämän kuun 27. päivä. Nimestäkin voi jo päätellä, että Linnea on haastanut lukemaan näytelmiä. Minä luin Reko Lundánilta kaksi näytelmää. Eikä pidä unohtaa Kirjamielellä-blogista lähtenyttä Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta! Minulla olisi vielä luettavana tätä varten Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka ja jokin Jari Tervon kirja.

Huh, haastavaa on tämä blogilukeminen! Jos sitä tosiaan ensi vuonna pyrkisi pitämään itsensä kurissa näiden haasteiden suhteen :).

Uusia kirjoja

Tämä postaus on ollut luonnoksen asteella jo pitkään ja se onkin hyvä saada alta pois ennen kirjamessuja. Tarkoituksena olisi siis listata kesän ja syksyn aikana kirjahyllyyni ilmaantuneet kirjat. Ajattelin etten ole viime aikoina juuri hankintoja tehnyt, mutta kummasti kirjamäärä on kuitenkin lisääntynyt. 

Lomareissua ajatellen ostin tällaisen pinon pokkareita, joista reissun aikana luin McCall Smithin kirjan (muut ovat vielä lukematta):

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Charlaine Harris: Deadlocked

George R. R. Martin: A Game of Thrones; A Storm of Swords; A Clash of Kings; A Dance with Dragons; A Feast for Crows

Kirjastossa pidettiin kesäkirppis:

Olli Jalonen: Kenen kuvasta kerrot

Eeva Tikka: Haapaperhonen

Raymond Carver: Oikopolkuja (tämän olen joskus lukenut)

Gabriel Garcia Márquez: Rojumyrsky

Eri (kirja)kauppojen alelaareista hamstrattuja, paitsi Oksasen uusimmasta maksoin kyllä melkein täyden hinnan:

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Baby Jane

Anne Michaels: Kivenkantajat

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Maria Cecilia Barbetta: Muodistamo Los Milagros

Rakas ystäväni lahjoi minua kassillisella kirjoja (Kiitos vielä kerran, M <3 ):

Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö

Sanna Eeva: Olot

Maritta Lintunen: Sydänraja

Petja Lähde: Poika

Risto Ahti: Metsän mies

Herman Koch: Illallinen

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Carlos Ruiz Záfon: Taivasten vanki

Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Niin ja sitten vielä nämä, käytettynä hankitut:

Cecelia Ahern: Thanks for the Memories

Rachel Cusk: Arlington Park

Pauline McLynn: The Woman on the Bus

Ally Condie: Tarkoitettu

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Ei muuta kuin lukemaan. 

Mihin kirjaan suosittelet tarttumaan viipymättä?

Hamsterit

- Katsopas, Minni-hiiri! Nyt laitan sinulle uuden kätkön. Pane merkille, kiilusilmä, pane visusti merkille nämä maapähkinät! Ne sitten vasta ovatkin hyviä, niin hirmuisen hyviä, ettet sinä osaa sitä kuvitellakaan. Yöllä sitten narskuttelet niitä. (Aloituskappale s. 5)

Hamsterin suurin unelma on saada koota kunnolliset talvivarastot. Siis kerätä ja säilöä monipuolisesti ruokaa ja muita tarvikkeita talven varalle. Yksinäistä ihmistä varten ei kovin kummoisia varastoja tarvita, mutta onneksi naapuriin muuttaa perhe, jonka Rurik-isä lähtee innoissaan mukaan Hamsterin projektiin, kunhan Hamsteri on ensin kaunopuheisuudellaan vakuuttanut hänet. Veikko Huovisen vuonna 1957 ilmestynyt Hamsterit sopii siis hyvin luettavaksi näin syysaikaan. Onhan erilaisten luonnonantimien kerääminen ja niiden säilöminen syksyistä puuhaa.

Hamsterit ei ole humoristinen romaani, kuten luulin. Erittäin hyväntuulinen se kuitenkin on. Vaikka romaani on kirjoitettu jo 50-luvulla, ei se itse asiassa ole niin vanhentunut kuin voisi kuvitella. Nythän ovat pinnalla niin kotoilu kuin downshiftauskin, ja niistähän Hamstereissa juuri on kyse: itsetekemisestä, luonnonmukaisuudesta, kotonaolemisesta, kiireen välttämisestä.

- Ajattele, tuuli vonkuu, puunoksa lyö ikkunaan ja kinokset peittävät melkein koko talon. Mutta, sanon vakaumuksella, kellarisi ja aittasi ovat täynnä, halkopinot nousevat jylhästi takapihalla ja vahvan villapuseron pystykaulus sanalla sanoen nostaa leukasi pystyyn. Hoi, vihellät myrskyille, naurat uhmaavasti pakkaselle! Rasvapitoinen liha ja keltainen voi antaa verellesi ankaran vastustuskyvyn kylmyyttä silmällä pitäen. Marjoissa ja juurikasveissa asustavat vilkkaat, terhakat vitamiinit virkistävät sanomattomasti, eikä elinvoimallasi ole mitään ääriä. Nopsasti nousee jalka, lumilapio ei paina mitään käsissäsi, ja hirmumyrskynä luo luuta tien aitalle, saunalle, jopa portille asti, jos niin haluat. Mutta voitpa päiväkausia levätä sisälläkin pimeänä sydäntalvena, sillä ei mikään pakota sinua ulos! Voit kuten karhu hautautua kinokseen, korvissasi tuiskun mahtava laulu. (s. 40-41)

Hamstereissa on tuon tausta-ajatuksen lisäksi paljon hyvää, muun muassa jo mainitsemani hyväntuulisuus sekä henkilöt. Pidin etenkin tavasta, jolla Hamsteri ja Rurik tulevat pikku hiljaa ystäviksi, joilla on omat juttunsa ja salaisuutensa. Kyllähän Hamsteri dominoi ja manipuloi tyhmemmän Rurikin tekemään oman tahtonsa mukaan, mutta hänen tarkoituksensa ei ole paha.

Huovisen kieli on rikasta ja kerrontatapa hyvin kuvaileva, rönsyilevä, jopa jollakin tasolla hieman näännyttävä. En jaksanut lukea kovinkaan pitkää pätkää kerrallaan, koska teksti on niin täyttä. Tämä muuten toimisi varmaan hyvin ääneen luettuna. Etenkin Hamsterin manipuloivat puheenvuorot, jotka ovat erittäin mahtipontisia, kuulostaisivat varmasti komeilta.

Huovinen, Veikko: Hamsterit (Suuri Suomalainen Kirjakerho 1979 [WSOY 1957])

Päällys: Seppo Polameri

Kerjäläinen ja jänis - luettuna ja koettuna

Kuva: Siltala, Päällys: Elina Warsta / Solmu

Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis on ollut lukulistallani sen ilmestymisestä saakka. Omasta hyllystä löytyvät kirjat saavat usein kuitenkin odotella lukuvuoroaan. Nyt romaani kiilasi jonossa huimasti eteenpäin, sillä sovin ystäväni kanssa teatteri-illasta (Kiitos, M!) ja näytelmäksi valikoitui teatteri Jurkan versio Kerjäläisestä ja jäniksestä. Arvoin jonkin aikaa, luenko kirjan ennen näytelmää vai vasta sen jälkeen. Päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Kerjäläinen ja jänis on ollut ilmestymisensä jälkeen paljon esillä ja monessa blogissakin sitä on käsitelty. Lyhyesti sanottuna romaani kertoo romanialaisesta kerjäläisestä Vatanescusta, Suomesta ja suomalaisista, suomalaisesta yhteiskunnasta, jonne kapitalismi, kansainvälinen rikollisuus ja piittaamattomuus ovat pesiytyneet. Kaikki tämä tulee käsitellyksi Vatanescun ja kanin odysseian varrella huumorin pilke silmäkulmassa. Pidin kovasti romaanin tavasta käsitellä suuria ja vaikeita asioita ulkopuolisen näkökulmasta, lämpimästi ja humoristisesti, jopa itselleen nauraen. Kerrankin suomalainen romaani, joka ei mässäile kurjuudella ja toivottomuudella. Ja kani on tietysti ihana, hellyyttävä.

Totta kai olisi ollut vaihtoehtoja, päähenkilömme olisi voinut varastaa autoja, kerätä puhelinjohtojen kuparia tai myydä munuaisensa. Mutta kaikista huonoista tarjouksista Jegor Kugarin tarjous oli paras. Se takasi vuoden työsopimuksen, kuljetuksen pelipaikoille ja siskollekin hommia sekä bonuksena uudet hampaat ja rintaimplantit. (Aloituskappale s. 7)

Toisaalta lopetus on mielestäni melko absurdi ja vähentäisi pisteitä, jos sellaisia kirjasta antaisin. Siitä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä eikä vähiten Kyrön loistavan, nautinnollisen kielenkäytön takia. Hänen tekstinsä on jotenkin niin vaivatonta mutta silti painavaa, yksinkertaista mutta monimerkityksistä. 

Kyrö, Tuomas: Kerjäläinen ja jänis (Siltala 2011)

Päällys: Elina Warsta / Solmu 

*****

Koska pidin kirjasta, lähdin hieman pelonsekaisin tuntein katsomaan Kerjäläistä ja jänistä teatteri Jurkkaan. Ehkä olisi ollut parempi katsoa näytelmä näytelmänä ja lukea kirja sitten myöhemmin. Näin kuitenkin mentiin tällä kertaa.

Teatterikokemus oli oikein hyvä. Laura Jäntin näytelmäsovitus on melko uskollinen alkuperäisteokselle, mutta mielestäni se ei ole paha asia. Toisaalta tässä kohtaa voisi kysyä, miksi romaanista on tehty näytelmä, jos se ei tuo alkuperäisteokseen mitään uutta.

En ole koskaan aiemmin käynyt teatteri Jurkassa, mutta väittäisin, että teatterin fyysinen olemus vaikutti positiivisesti kokemukseeni. Koska teatterisali (paremminkin huone) on niin pieni, katsoja on ikään kuin koko ajan mukana näytelmässä. Kerrankin oli mahdollista nähdä näyttelijän kaikki ilmeet ja eleet. Kokemus oli hyvin intensiivinen.

Antti Lang Kuva: Yehia Eweis, Teatteri Jurkka

Tokihan näytelmän onnistuminen on paljon kiinni myös näyttelijöistä. Jurkan Kerjäläinen ja jänis on mielestäni miehitetty hyvin. Antti Lang näyttelee Vatanescua, mihin minun oli aluksi hieman hankala tottua, koska olin lukiessani kuvitellut Vatanescun aivan erinäköiseksi, vaikkei sillä tietysti teatterissa pitäisi olla merkitystä. Muita keskeisiä rooleja (mm. Jegor Kugar, Sanna Pommakka, Simo Pahvi) esittää Tiina Weckström. Hän selviytyi urakastaan todella hienosti. On aivan mieletöntä, miten yksi ihminen voi samassa näytelmässä olla niin monta henkilöä. Se ei varmasti ole kovin helppoa. (Ja tuohon Vata-kommenttiin vielä palatakseni, niin minua ei kuitenkaan yhtään häirinnyt, että Kugaria ja Pahvia esittää nainen. Tai että yhdellä näyttelijällä on monta roolia.) Kiureli Sammallahdelle jäävät muut, pienemmät roolit, kuten Balthazar, niin ja Harri Pykström. Lisäksi hän vastaa näytelmän musiikista laulaen ja haitaria soittaen.

Jurkan Kerjäläinen ja jänis on pääosin hyvin tehty ja mietitty. Jäin kuitenkin miettimään, onko tietyt hahmot (esim. mafiatyyppi, poliitikko, aasialainen, intialainen, virolainen) aina esitettävä samalla tavalla. Onhan yleisön toki helppo tunnistaa hahmo, kun se on stereotyyppinen, mutta voisiko olla muitakin tapoja.

Lavastuksessa on käytetty näppäriä ratkaisuja. Pieni tila luo tietenkin tiukat rajat lavastuksellekin, mutta teatterissa ollaan kekseliäitä. Koko lavastus koostuu kahdesta pakettiauton ovesta ja vilttipinoista, enkä olisi kaivannut mitään lisää. Hauskoja lavastukseen liittyviä seikkoja ovat mm. kauko-ohjattavat autot oikeiden autojen tilalla ja se, että näyttelijät liikkuvat koko ajan kadun kautta toiselle sisäänkäynnille. Tämä huvitti etenkin saunakohtauksessa, kun puolialastomat miehet loikkaavat ovesta kadulle tai kohtauksessa, jossa mielenosoittaja huutaa ovenraossa.

Eräs asia minua jäi näytelmässä harmittamaan: Kyrön teksti kyllä herää näyttämöllä eloon, mutta se ei jostain syystä säväyttänyt samalla tavoin kuin kirjoitettuna. 

Kani, Antti Lang ja Tiina Weckström Kuva: Yehia Eweis, Teatteri Jurkka

Kaiken kaikkiaan teatteri Jurkan Kerjäläinen ja jänis on onnistunut versio Kyrön romaanista. Se tuo esiin oleellisen, ja tavoittaa mielestäni hyvin romaanin punaisen langan ja sen tunnelman. Aihe on vakava, surullinenkin, mutta yleissävy humoristinen ja toiveikas.

Teatteri Jurkka: Kerjäläinen ja jänis

Sovitus ja ohjaus: Laura Jäntti
Visualisointi: Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelu: Ada Halonen
Musiikki- ja äänisuunnittelu: Eero Ojanen ja Kiureli Sammallahti
Lavalla: Tiina Weckström, Antti Lang ja Kiureli Sammallahti

Syyskuun luetut sekä ajatelmia lokakuusta ja plagioinnista

Sateinen syyskuu jäi mieleeni hyvänä lukukuukautena. Luin nimittäin yhteensä seitsemän kirjaa, joista yksi oli novellikokoelma. Näistä olen ehtinyt kirjoittaa blogiin vasta kolmesta. Olen edelleen sen neljä, viisi kirjaa jäljessä lukemisen ja kirjoittamisen välissä. Tämähän johtuu edelleen heinäkuisesta lukumaratonista, jonka aikana luetuista kirjoista sain suurimman osan tuotua blogiin vasta nyt syyskuussa.

Mitä sitten luin? Pelkästään kotimaista, naisten kirjoittamaa nuortenkirjallisuutta ja miesten kirjoittamaa aikuisille suunnattua kirjallisuutta:

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa 

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja -novellikokoelma 

Salla Simukka: Jäljellä

Veikko Huovinen: Hamsterit

Anneli Kanto ja Terhi Rannela: Korkea puoliso (Kuparisaari 2)

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Kuukauden parhaita lukuhetkiä tarjosivat Sarasvatin hiekkaa ja Jäljellä. Myös Kerjäläinen ja jänis tuotti nautintoa ajankohtaisuudellaan, satiirisuudellaan ja taitavalla kielenkäytöllään, mutta siitä lisää myöhemmin.

Lokakuusta on tulossa hyvä kirjallinen kuukausi. Näin ainakin toivon. Ohjelmassa on muun muassa Helsingin kirjamessut, teatteria erään juuri lukemani romaanin pohjalta ja kirjailijavierailu. Osallistun myös elämäni ensimmäiseen kimppalukuun, Liisan järjestämään, jossa luetaan Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö. Ensimmäinen keskustelu on luvassa jo sunnuntaina. Odotan innolla!

 

Niin ja pakkohan minunkin on kommentoida kirjablogistien eilistä tempausta. Way to go! Luin parhaita paloja miehelle ääneen, naureskelin ja ihailin teidän mielikuvituksenne lentoa rakkaat kanssabloggarit. Virallisen tiedotteen aiheesta voi lukea vaikkapa Sallan blogista.

Plagiointi on oikeasti ongelma kouluissa. Oppilaat eivät vain tunnu ymmärtävän, että toisten tekstejä ei saa lainkaan mukaan kopioida eivätkä myöskään sitä, että vain omasta tietää, että se on totta. Netistähän voi löytyä ihan mitä tahansa, koska kuka tahansa voi tänne kirjoittaa oman mielensä mukaan (:D). Plagioinnin mahdollisuus aiheuttaa myös opettajille ylimääräistä työtä. Enää ei riitä se, että tekstin korjaa ja kommentoi vaan lisäksi on googlailtava. Toisaalta tekstistä on melko helppo huomata, onko se oppilaan itsensä kirjoittama, mutta jotta plagiaatin voi todistaa, niin aikaa ja vaivaahan se vaatii. Onneksi on vielä oppilaita, jotka oikeasti lukevat, ajattelevat ja kirjoittavat itse.

Olen miettinyt kirjabloggaamisen kohdalla samaa kuin Unni. Välillä tuntuu, että oma teksti muistuttaa toisen tekstiä melko paljon, vaikkei tarkoituksella vaikutteita olisikaan ottanut. Toisaalta väittäisin, että saman kulttuuripiirin kasvatteina meidät on opetettu kiinnittämään huomiota samoihin asioihin. Koulussahan opetetaan tietty kaava lukukokemuksen (romaanin, novellin, runon) analysoimiseen. Toki - onneksi! - jokainen meistä on yksilö, joka omaa taustaansa vasten peilaa lukukokemustaan ja sitä kautta on mahdollista löytää jokaisesta kirjasta jotain omaa. Vaikka saattaa saman löytää moni muukin, mutta omilla ehdoillaan, omien kokemustensa kautta.

Mutta tässä on ajattelemisen aihetta varmasti jokaiselle - oppilaalle, opiskelijalle, opettajalle, vanhemmalle, bloggarille..